Yksilölliset hirsituotteet paikalliselta toimijalta – hattulan hirsi oy kanta-hämeessä

Yhteystiedot

Hattulan Hirsi Oy on pitkään hirsirakentamisen parissa toiminut perheyritys Hattulassa, Kanta-Hämeen alueella. Hirsirakentamisen jalo taito on kulkenut yrityksessämme isältä pojalle jo 50 vuoden ajan. Valmistamme haluamanne näköiset hirsirakennukset Parolassa sijaitsevassa hallissamme, oli sitten kyseessä omakotitalo, vapaa-ajan asunto, sauna, aitta tai varasto. Tervetuloa tutustumaan Hattulan Hirsi Oy:n komeaan tuotevalikoimaan ja hirsirakentamisen mahdollisuuksiin!

Soita hirsirakentamisen asiantuntijoille

Luotettava ja perinteinen perheyritys

Perheyrityksemme tarina alkaa jo 1960-luvulta, jolloin perheemme isovanhemmat aloittivat uransa hirsirakentamisen parissa sahaamalla tukkeja talvisin ja rakentamalla kesäisin. Vuosien saatossa perheemme osaaminen hirsirakentamisen parissa on kehittynyt ja tullut tutuksi Kanta-Hämeen alueen mökkiläisille ja asukkaille. Ennen pitkään perheyrityksemme toiminta siirtyi seuraavalle sukupolvelle, joka on tuonut hirsirakentamisen jalon taidon nykyaikaan. Olemme aina panostaneet pitkäjänteiseen ja laatutietoiseen rakentamiseen, mikä on pitänyt perheyrityksemme toiminnassa jo yli 50 vuoden ajan.

Mallisto

Mallisto

Loma-asunnot

Loma-asunnot

Saunat

Saunat

Mökit ja huvilat

Mökit ja huvilat

Piirustuskirjasto

Piirustuskirjasto

Hirsimallit

Hirsimallit

Kuvagalleria

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Yksilölliset hirsirakennukset paikalliselta toimijalta

Valmistamme yksilölliset ja tyylikkään hirsirakennukset pääasiassa asiakkaan omien suunnitelmien mukaisesti. Suunnittelemalla ja rakennuttamalla hirsimökin tai -talon mittatilaustyönä saadaan aikaan ainutlaatuinen ja upea hirsirakennus, joka sopii tontille kuin valettu. Tarjolla on myös pieni kattaus valmis malleja, jotka toimivat samalla hyvänä esimerkkinä hirsirakentamisen mahdollisuuksista. Näihin malleihin pääsee helposti tutustumaan tuotesivuillamme.


Käytämme tiukkasyistä mäntyä, joka ostetaan suurelta sahalta Pohjois-Suomesta. Toimittajamme valitsee parhaat tukit hirsiaihioiksi suuresta tukkisumasta, jolloin laatu ei pääse vaihtelemaan. Hirsirakennus on mahdollista valmistaa myös kuusi- tai lamellihirrestä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Eri hirsimalleihin pääsee tutustumaan niiden omilla sivuilla.

Tunnustettua kotimaista laatua

Valmistamamme ja suunnittelemamme hirsitalot ja muut rakennukset edustavat kotimaista rakentamista laadukkaimmillaan. Olemme panostaneet vuosikymmenien ajan työmme laatuun, mikä onkin saanut asiakkailtamme paljon kiitosta ja huomiota. Rakentamissamme hirsitaloissa yhdistyy moderni teknologia ja rakennusmateriaalit perinteisen hirsirakentamisen parhaiden puolien kanssa. Lopputuloksena on toimiva ja upean näköinen yksilöllinen hirsirakennus, jossa yhdistyy uuden ja vanhan rakennustaidon parhaat puolet. Työmme laatuun ja piirteisiin on onneksi helppo tutustua vaikkapa Kuvagallerian kautta, jos et ole vielä vakuuttunut.

Hirsirakennusten tilaus ja toimitus

Uuden hirsimökin tai muun rakennuksen tilaaminen on nyt todella helppoa. Saatte meiltä pyytämällä tarjouksen, johon on eritelty materiaalit, varusteet ja palvelut erikseen epäselvyyksien välttämiseksi. Toimitamme sitten valmiin hirsitalon avaimet käteen-periaatteella suoraan asiakkaalle. Jättämällä kaikki työvaiheet meidän harteillemme pystymme takaamaan lopputuloksen laadun henkilökohtaisesti. Meiltä saatte myös apua suunnittelussa, asennuspalvelua sekä rautakauppasopimuksen Hämeenlinnan K-Rautaan, jonne olemme neuvotelleet asiakkaillemme edullisen sopimuksen.


Valmiin hirsipaketin kuljetamme suoraan työmaalle, mihin kuuluu tarvittaessa myös ikkunat, ovet ja muut materiaalit sopimuksen mukaan. Kuljetuskalustollamme rakennusmateriaalien kuljetus työmaalle onnistuu aina asiakkaan toivomalla aikataululla. Jättäkää rakentamisen huolet rauhassa meille.

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 17:00

Tiistai 08:00 - 17:00

Keskiviikko 08:00 - 17:00

Torstai 08:00 - 17:00

Perjantai 08:00 - 17:00

Lauantai 10:00 - 14:00

Lauantaina auki (sopimuksen mukaan)

Meihin saa helpoiten puhelimitse yhteyttä aukioloaikoina.